Lotta Laskeutuu raunioilta
Puun juurella tikalissa
Lotta kiipeaa rauniolle
Itse raunio
ja 40 metrinen temppeli.
Terveisia raunioilta.
Starttasimme tanaan klo 7 bussilla kohti Tikalin maya-raunioita. Klo 6.20 heratyshan ei tee tiukkaa matkalaisille, jotka menevat nukkumaan viimeistaan klo 21.15. Painvastoin, sita alkoi jo herailemaan viidelta miettien, etta jokohan sita kohta pitaisi nousta. Niin ne ajat muuttuu…
Meidan majoittumispaikka, loistava hostelli Los Amigos sijaitsee Floresissa, mika on n.
Tikal on suurin maya-kulttuurin muinaisista kaupungeista, jotka nykyisin ovat rauniokaupunkeja. Se on osa Guatemalan Tikalin kansallispuistoa ja se on muuten myos Unescon maailmanperintöluettelossa.
Píen historian oppitunti lienee paikallaan ja siinahan meita parhaiten auttaa tietenkin wikipedia, mika kertookin Tikalin olleen yksi maya-kulttuurin keskeisistä paikoista.
Vanhimmat suuret rakennelmat ovat 300-luvulta eaa. Kaupunki oli suuruutensa huipulla mayojen niin sanotulla klassisella kaudella noin 200-850, jonka jälkeen ei enää rakennettu uusia merkittäviä monumentteja, joitakin palatseja poltettiin ja väkiluku alkoi laskea kunnes alue hylättiin 900-luvun lopulla.
Nimi "
Kas noin. Toivottavasti nautitte historian katsauksesta. Mainitaan viela elaimistosta, etta matkalla sinne nahtiin monta possua, hevosta ja kanaa ja paikan paalla nahtiin puissa apinoita, paljon erilaisia lintuja, paikallisia pitkahantaisia pesukarhuja seka tarantella. tai mika se nyt onkaan.
Sitten matkasuunnitelmiin. Tosiaan huomenna lahdetaan klo 5 AM bussilla, jokilaivalla ja toisella bussilla kohti Meksikoa. Harmillista, etta meidan Guatemalan osuus jaa nain lyhyeksi, koska monen matkaajan ja meidan spesiaalioppaan Jonnankin mukaan todelliset helmet ja aarteet ovat etelammassa antiguassa ja semuc champeyssa. Todellisuus on kuitenkin se, etta meidan pitaa viikon paasta olla Cancunissa, Yucatanin niemimaan toisessa paassa joten ei yksinkertaisesti ehdita enaa tata etelammaksi. Matkaahan vaikeuttaa se, kun linnuntieta ei tosiaan voi ylittaa rajoja vaan aina pitaa jotenkin ikavasti katsoa kartasta missas niita passikontrolleja ja viidakon lapi menevia jokilaivoja kulkee. Taalla kun on muutenkin vaikea ennustaa kuinka paljon sita aikaa loppujen lopuksi kuluu. Nain ollen etelaisempi Guatemala jaa seuraavaan matkaan!
Sinansa harmillista, koska kaiken muun mukavan lisaksi Guatemala on todella mukava budjettikohde kun kaikki on niin halpaa. Belizen jalkeen tuntuu erityisesti, etta mikaan ei maksa mitaan.
Noh, sellasta. Lisaa katsausta Meksikon paasta. Jos joku seuraa kartasta niin reitti kulkee siis Flores, Guatemala - Palenque Mexico, siita sitten ehka Campecheen tai suoraan Meridaan. Meridassa ollaan muutama paiva ja katsastetaan viela Meksikon paassa Chichen Itza rauniot, mitka on muuten yksi maailman uusista seitsemasta ihmeesta. Ne tsekataan matkalla Cancuniin, missa halutaan viela nauttia rantakeleista ja toivottavasti kayda ihanalla paratiisisaarella. Sellaista.
8 kommenttia:
¡Hemos llegado! ¡Ensámblenos hoy!
Alma katsoo kaihoten samoja portaita joita itsekin jalat täristen on taapertanut. Ekat portaat, missä lotta kapuaa, kiivettiin aamuyöllä ja katsottiin auringonnousu sieltä ylhäältä temppelin päältä..
Nauttimuksia sinne!
Nyt alan lukee, mitä oot kirjottanut.
Kaihoten sielukas Alma!
Ää!
ÄÄ! Yhet näki SEN tarantellan, josta me vaan kuultiin! Opas kertoi, että tuolla se kiven kolossa on, mutta ei nyt jostain syystä näyttäydy, vaikka kuinka kepillä tökkii..
Arvaten Alma..
Joo, viela kuukausi sitten sinne paasi auringonnousua katsomaan, mutta tanne tuli joku uusi tikalin puistonvartija joka paatti etta sinne ei saa menna ihmisia ennen auringonnousua. ilmeisesti jotain korruptiorahaa, etta hotellit osti oikeuden rikkaimmille! ennenkin se on kylla ollut laitonta mutta siita on maksettu pimeasti. tieda naita, me ei kuitenkaan paasty.. ja monelle rauniolle ei saanut enaa kiiveta kun jotkut turistit on lahiaikoina tippunut sielta ja kuollut. muuuuuuuuuu.
oho mitä maisemia ja tarinoita.
ihan offtopic pitää kertoa, että ruotsin idolsissa joku vetää tänään eräästä suosikkielokuvastakin tutun joyful, joyfulin.
mmmuksaa retken jatkoa ja terveisiä myös Lotalle!
Kamoon hei (!!!) kui te voitte olla noin ruskeita?! Hellua ainakaan en oo koskaan nähnyt noin ruskeena!! Unfair! Ja ihanan näköistä muutenkin.. Huomenna luen tekstinkin, tänään ehdin vain katsella kuvia.
T. Pikkujoulutiinaooggerblum
Huoh! Hulppeaa! Aivan mahtavaa reissua teille arvon leidit! Sikariapoltteleva rouva on todella helmi! Upeaa!
Rakkaudella Kaisa
joo kylla sita varia saa pintaan kun 3 kk lomailee, vaikka vastaan taisteliskin.. :) nyt viela pari viikkoa tehokuuria jaljella!!
Lähetä kommentti