Pienellä viiveellä hyvää eilistä äitenpäivää vaan äiteille.
Meillä oli eilen mukava mutta hyvin pitkäksi venynyt lounastilaisuus kotosalla. Kämppiksen äiti, mummo ja veljet perheineen oli kutsuttu mukavalle sunnuntailounaalle. Perinteisin kääntein sitä juhlittiinkin ihan pitkän kaavan kautta ja ruoka oli hyvää ja maittavaa ja sitä oli tarpeeksi.
Mitä sen sijaan ei ollut tarpeeksi oli edellisyön uni.
Sunnuntaina tuli nimittäin rikottua yksi ennätys.. Nimittäin baarissaoloennätys. Pitkään sitä on ennenkin tullut kukuttua esimerkiksi Argentiinan yössä, mutta tänä viikonloppuna sitten lyötiin laudalta nekin aikakaudet.
Lähettiin lauantaina ihan vaan syömään tapaksia, ajankohta oli tosin hyvin myöhäinen, vasta klo 00.30 päästiin ravintolaan, mutta tarkoituksena ei ollut siitä jatkaa erityisesti mihinkään.
Vaan kuinkas sitten kävikään..
Siitä päädyttiin ensin yhteen boheemin Bellavista-alueen baariin, mistä suoraan naapurin erikoiselle clubille ja ei siinä vielä klo 5.20 ilmeisesti ollut saanut tarpeekseen kun keksittiin vielä lähteä yhteen after partyyn. Niin löydettiin sitten ihan tavallisen pienkerrostalon piha mihin lappasi jatkuvasti ihmisiä ja mistä yläkertaa kävellessä selvisi sitten että oltiin ihan isommassakin piilobaarissa, missä oli 4 eri huonetta. Sen verran pimeätä ja ikkunat peitettyä oli ettei tullut niin havainnoitua ajanjuoksua kunnes havahduin todelliseen väsymykseen ja katsoin kelloa todetakseni että sehän on 9.30 aamulla.
Eipä siinä, hauskaa oli. Kotiin kun pääsi klo 10 niin ei olis vielä klo 12.30 ollut ehkä ihan penaalin terävin kynä alkamaan valmistamaan sitä kuuluisaa äitienpäivälounasta, mutta niin sitä vaan pystyy ihminen moneen pakon edessä.
Tämä päivä onkin sitten ollut vaisu ja väsynyt, mutta kyllä tästä taas uusia matkoja kohti kuljetaan..
Tänään alkoi eurooppalaisen elokuvan festivaali Santiagossa ja tarkoituksena olisi käydä katsomassa muutama espanjalainen ainakin ja toki suomifiilistelyn merkeissä Kuutamolla - leffa.
Siitä ja muusta lisää myöhemmin.
Tämä onnenhetki piti ikuistaa tietenkin sen kunniaksi, että vihdoin saatiin mun oma macbook nettiin, oi autuutta, oi ihanuutta!
terveisiä.