Bonjour!
Jalleen kerran olen paattanyt aloittaa blogin kirjoittamisen ja vakaana pyrkimyksena on pitaa tama asiasisalloltaan informatiivisena kommunikointimuotona tiedottamaan elamani kaanteista talla kertaa Sveitsin maalla.
Sveitsistahan tulee varmasti monelle mieleen suklaa, punainen risti, kakikellot, puukot ja kaikki saksalaislaheinen, niin myos minulle ennen. Siksi olikin suuri yllatys saapua Geneveen ja huomata, ettei taalla saa edes palvelua saksaksi, ei silla etta olisin sita kovin tiukasti vaatinutkaan.. Geneve on siis Sveitsin taysin ranskankielinen alue, en tieda viela sanoa kumpi kielialueena olisi tuottanut vahemman paanvaivaa, mutta ahkerasti olen koittanut opetella lausumaan sanat croissant ja cafe au lait, merci.
Elo Genevessa on alkanut alkuhankaluuksien jalkeen ihan hyvin, vaikka taytyy myontaa, etta vie kylla aikaa totuttelu tahan kielivahemmiston edustamiseen. Siina mielessa taa on kuitenkin sijaintaina ihan mukava, etta taalla on n. 46 % vaestosta ulkomaalaisia, joten englannillakin parjailee oikein hyvin.
Alkupaivien hostelliasumisen jalkeen loysin alkuviikosta asunnon, tai vuokrattavan huoneen ja oon nyt muutaman paivan asustellut uudessa huoneessani. Asunto sijaitsee ihan kivalla paikalla n. 10 min bussimatkan paassa toista ja n. 20 min bussimatkan paassa Geneven keskustasta. Mun huone on tilava ja mulla on oma iso parveke, muuten asustelen siis yh-aidin ja sen pojan alivuokralaisena. Nain alkuun ainakin vaikuttaa ihan hyvalta, katsotaan mihin tassa sitten paatyy kun vahan tuntee kaupunkia.
Tyot aloitin tosiaan maanantaina taalla CERN:issa eli Conseil Européen pour la Recherche Nucléaire mut suomeks ihan vaan Euroopan hiukkasfysiikan tutkimuskeskus. Taa on monelle ehka tuttu Dan Browning angels and demons kirjasta! Itsehan en kyseista teosta luonnollisestikaan ole lukenut, mutta nain olen kuullut.. Elo CERN:issa on alkanut ihan mukavasti ja paikkana taa on tosi mielenkiintoinen. Taalla on n. 6000 tyontekijaa ja taa sijoittuu osaksi Ranskan puolelle ja osaksi Sveitsiin, taalla on paljon tutkijoita ja fyysikoita ja kaikenkaikkiaan taa on aika oma maailmansa. Mun tyo taalla tapahtuu Suomen vientikeskuksessa, missa toimin mukana eri projekteissa. Tyosta voin kertoa kiinnostuneille lisaa muiden medioitten kautta!
Tassapa vahan alkutunnelmia, ihan mukavasti arki lahtenyt rullaamaan. Lisaa kertonen viikonlopusta ensi viikolla!
Voikaa hyvin,
Ellu