perjantai 22. helmikuuta 2008

Chardonnay? Oui, s'il vous plait

Tanaan jaljella 7.

Lahtolaskenta pieneen sydameen..

Aurinko paistaa ja ajatukset harhailee. Kasittamaton lampoaalto hyokkaamassa meille just viikonlopuks, ihanaa. Aina sita ehtii vuoden mittaan unohtaa miten mahtavaa aikaa alkukevat on.

Tana vuonna voi tosin menna sisainen kello sekaisin kun alkukevaasta hyppaa suoraan alkusyksyyn. Jos mulla ei olis ennakoivia kokemuksia Etela-Amerikkaan talvella matkustamisesta en itekaan uskois, etta siella tulee oleen kylma. Nain kuitenkin on asian laita, sitten kun kaikki muut heiluu festareilla ja terassilla Suomen helteisessa heinakuussa niin Chilessa voi sataa lunta ja olla nolla astetta. Aika kummallista.

Onneks monessa maassa ei taida olla niin pitka talvi kun Suomessa, etta kai sita kuukauden kestaa kun tietaa etta elo-syyskuussa taas saapuu kevat.

Talla viikolla ei okein ole mitaan kerrottavaa kylla. Olin tossa eilen tyopaivan paatteeksi naapurin parvekkeella sippailemassa chardonnayta ja tulipahan mieleen, et ois siistii olla Genevessa kesalla kun on ne jalkapallon EM-kisat ja muuta festivaalihulinaa. Lahteet nimittain kertoo et kesakaupunkina Geneve on mieleton kun tapahtuu koko ajan niin paljon. Ja sitten on viela ne Montreuxin jazzfestaritkin..

Joku toinen vuos sitten.

Tanaan ois sitten vuorossa pienimuotoiset laksiaiset. Mennaan yhteen meksikolaiseen ravintolaan syomaan ja siita sit johonkin ehka vahan jatkamaan. Chilelaista ravintolaa ei ainakaan keksitty niin meksiko saa nyt sitten kelvata. Toivottavasti maistuu!

Eipa tassa muuta. Helsingissa ollaan viikon paasta perjantaina ja tutkimattomat on viela ne tiet miten siita Jyvaskylaan paasee, lentoaika kun sattuu ikavasti aika myohaselle.

Ei oikein nyt ajatus kulje joten lopetetaas tahan. Ulkona on ihanan lammin ja ei todellakaan huvittais istua sisalla. Yhyyyy.

Heippa.

tiistai 19. helmikuuta 2008

It's a miracle!!

Joo piti tulla vaan kertomaan, etta armas acerini koki uudelleenheraamisen eilen. Johtuisko siita, et se oli sattuneesta harhaluulosta johtuen n. 24h kytkemattomana poydan nurkassa ja pois kaytosta noin about ekaan kertaan neljaan vuoteen.. Never before. No vitsi vitsi, on se joskus lomalla ollut ennenkin tollein. No yhta kaikki, nyt se toimii ja mina sain katsottua onnesta soikeena mtv3:n uutiset, viime viikon k-70 jakson (en ikina lakkaa sanomasta tata, mut ehka paras realityshow ikina.) ja muita satunnaisia youtube klippeja. Hurraa, hurraa! No, tuona aikana kun noita uutisia katsoin niin kiitollisena, mutta samalla kauhistuneena loin kauhuskenaarioita siita, miten istun hiljaa huoneessani, luen marraskuun vogueta ja kuuntelen ipodilta I’m broooooooken..

Toisaalta, nain kevatkauden kunniaksi eilen huomasin myos, etta meidan lahion jalkapallojoukkue aloitti treenailun; siis se kuuluisa FC Meyrin. Ne tuntu harjottelevan klo 19 jalkeenkin ja onhan sita ennenkin kulutettu aikaa Madridissa eraan jalkapallojoukkueen harjoituskentilla, joten miksi ei nytkin?! Lisatekemista varmaan loytyis myos meidan lahion ‘kerhohuoneelta’ eli juhlasalista.

Jahas ja Kuubassa valta vaihtuu.. jaadaanpas seuraamaan millanen revoluzioni siella tapahtuu ja onko sinne nyt sitten enaa ensi syksyna menemista niinkuin tarkoitus on.

Tsappadaidaa, palaamisiin.

maanantai 18. helmikuuta 2008

Uus naapuri eli lahes kamppis!!

Joopajoo, eli mulla on siis uus naapuri, jota kaytannossa voidaan kutsuu oikeestaan kamppikseks, koska ollaan molemmat suomalaisii. Eli, enemman Suomen laatu-uutisia seuraavat varmaan jo tietanevatkin, etta henkikirjansa Geneve-jarven rannalle muuttaa talla kertaa Kovalaisen Heikki. Pitkaan (no sen aikaa kun oon Sveitsissa ollut ja tajunnut, et kaikki formulan suurmiehet asuu taal ihan naapurissa) oonkin pohtinut, etta omakustanteisestiko se Heksuli niita autoja kuljettaa kun ei ole Zurichin kellot viela soineet..

Ja mika niita miljonaareja sitten Sveitsiin ajaa?

No edulliset verosopimukset tietenkin. Miljoonatuloiset maksavat Sveitsissa tavallisesti veroja tamankaltaisen, suht helposti ymmarrettavan laskutoimituksen mukaan; ekaksi miljonaari ostaa asunnon, jolle Sveitsin isot herrat (en oo ihan perilla et kuka, mut joku suuri ja mahtava varmasti) sitten maarittelevat sellaisen vuokratulon jonka ostajamiljonaari saisi jos vuokraisi asunnon. No tahan paalle sitten tama mitaton pikkusumma, jota vuokraksi kutsutaan, kerrotaan viidella ja voilà! meilla on summa jonka ulkomaalaiset maksavat Sveitsin veroviranomaisille. Oli vuokra mika tahansa ni summa lienee mitaton verrattuna vaik niihin verokustannuksiin ja muihin siella oxfooordissa!

Siina nyt jonkunlainen syy minka takia ne kaikki ratinheiluttajat tanne saapuu ja miksi Sveitsia kutsutaan veroparatiisiksi. Tarkemman kuvauksen ja syy-seuraus tilanteen esittaminen vaatis varmaan vahan parempaa verotuntemusta seka Suomesta, etta Sveitsista. Oli niin tai nain, naapureita ollaan!


Eika siina viela kaikki.. muita lahiaikoina mediassa olleita suomalaisia suurjulkkiksia meilla on myos urpo ‘lehtikeisari’ lahtisen leski! Siinakin taustalla joku vekkuli lakipykala miksi rouva nimenomaisesti valitsi olohuoneekseen Geneve-jarven liplattavat laineet.

Etta sellasta.

Sitten ihan oman elaman kuulumisia. Alkuun tietenkin tarkein; mun tietokone sanoi eilen surulliset viimeiset sanansa; poks poks. Onhan siita pari ruuvia irtoillut pohjasta jo pari viikkoa sitten, mutta en odottanut sen lopun tulevan noin yllattaen.. paremmin tietavat veikkaavat, etta kovalevy meni. Oi ja voi. Ei siina informatiivisesti mitaan meneta, koska mulla on kaikki tarkeat tiedostot (OC jaksot ja Juha tapion levyt…etc) ulkoisella kovalevylla, koska lahtolaskenta lopulle on ollut kasilla jo pitkaan. Harmittaa vaan et en voi kattoo tv:ta enka mitaan ohjelmii enaa iltasin!! Ja nyt joku nasaviisas saattaisi sanoa, etta eiko siella Sveitsissa ole muuta tekemista kun tv:n tuijottelu ja koneella istuminen ja siihen mina fiksumpana sanon, etta ei oikeastaan!! Kuten olen aiemmin blogissa kertonutkin, niin sveitsilaisiin on iskeytynyt syvalle Kake Randelinin mantra ‘pakko painaa pitkaa paivaa..’ ja naa tyonarkomaanit hengaileekin toimistollansa 10h tyopaivia, mika sinansa on siedettavaa koska valissa on 1.5h-2h ruokatauko. Mika taas ei ole siedettavaa, tai ainakaan ymmarrettavaa, on se, etta miten naa ihmiset ei kuole ja kupsahda tylsyyteen.Taalla muuten niin kovin kosmopoliittisessa suurcityssahan menee kaikki, siis kaikki, kiinni klo 19. Ja toissa kun ollaan vahintaan klo 18 asti niin ennen kun taalta Ranskan rajamailta itsensa hinaa Geneven keskustaan ni kello on 18.45. Ehtii siina sit assan H&M:lla kaymaan jos tahtoo.

Kun kaikki ulkopuoliset viihdykkeet on kaytetty niin tilanne on se, et elokuvateatterissa menee englanniks tasan yks leffa mita en ole kaynyt katsomassa ja sekin on scifia eli eipa sinnekaan viitsi menna. Harmikseni olen kohta myos lukenut paatokseen YK:lta hankkimani teoksen mapucheista (eteläamerikkalainen alkuperäiskansa, joka elää nykyisen Chilen ja osittain myös nykyisen Argentiinan alueella) ja about kaikki lehdetkin oon lukenut. 10h tyossaistumisen jalkeen ei thesis-ajatukset paassa enaa kimpoile joten ennustan varsin tylsia viimeisia viikkoja. No onneks vaan kaks viikkoa. Tai vajaa.

Ei muuta. Jatkan valittamista ihan in real life kahvihetken merkeissa :)

Palaamisiin.