Moikka vaan kaikille!
Tässä on taas pieni tovi ehtinyt kulua enkä ole kirjoitellut kuulumisia.. useimman kanssa niitä on vaihdeltu muitten medioitten kautta.
Kevät tosiaan hiipii jo pitkälle Santiagossa vaikkain melko epävakain sääolosuhtein. Mutta hiljaa hyvä tulee.. eikös sitä niin sanota. Etelä-Amerikassa on joku urbaani legenda että kevät alkaa 21.9. kun on kevään päivä, näin mulle väitettiin jo Argentiinassa, että katsotaan mitä se päivä nyt sitten tuo tullessaan!
Viime kirjoittaman jälkeen olen ollut siis Mendozassa Argentiinassa, siltä reissulta on valokuvia enemmän facebookin puolella. Oltiin Saritan kanssa melko laiskalla nahkaturismi lomalla missä toki syötiin monta pihviä, juotiin monta (pulloa) malbecia ja ostettiin paljon tuliaisia nahkan eri muodossa. Mm. kenkiä, laukkuja, lompakkoja ja yksi nahkatakki. Ehkä muutakin..
Sen jälkeen olenkin aktiivisesti odotellut kevättä täällä. Tulin olleeksi yksissä suomalaistaiteilijoitten näyttelyn avajaisissa Santiagon taidemuseossa, oli hienoa ja kotimaista! Sen lisäksi olin myös Tarja Turusen keikalla mistä täytynee sanoa, että oli kokemuksena oikein hieno vaikka en Tarjan musiikin suuri ystävä olekaan. Toki ilmassa oli hieman Nightwishin kappaleilla ratsastamista mutta niillä mennään mikä myy.. niin se vaan on tässä valitettavan kapitalistisessa maailmassa, tai jotain. Kaiken kaikkiaan oli kuitenkin positiivinen yllätys miten lavakarismaattinen henkilö tuo Tarja oli, antoihan hän kuitenkin tosidiivan tavoin odotella itseään n. 3h muutaman todella surkean paikallisen goottihevirok-bändin "lämmitellessä". Lähinnä tuo lämmittely sai aikaan fiiliksen, että pitäisköhän lähteä kun kestää taas niin kauan. No, siinä kun sai itsensä taas valmisteltua, että ollaan Etelä-Amerikassa..asiat kestää, kestää, kestää ja kestää niin loppufiilis oli vallan mainio!
Tämän lisäksi lähipäivinä on juhlittu Rodrigon synttäreitä. Alapuolella voittekin nähdä suklaakakun missä lukee Feliz cumpleaños Rorito.. jos jäi jollekin epäselväksi niin Rodrigohan se oli. Niitä juhlia vietettiin ensin itse päivänä kotipiirissä ja sitten sunnuntaina vielä yhdessä ravintolassa ja ystävän maatilalla, mistä nuo koiranpennutkin siis sitten löytyi.
Täällä Chilessä on tällä hetkellä menossa kansalliset juhlapäivät, fiestas patrias, joista koitan kirjoittaa lisää kun ne päättyy. ohjelmassa on paljon grillausta, chileläisen cueca-tanssin katsomista ja muita perinneruokia, ja kyllä sitä varmaan ehtii johonkin baariinkin .................... joten siitä sitten infoa mahdollisimman pian kuvien kera. Tässä alapuolella nyt viime hetkien tunnelmia ja vähän kevätmaisemaa Santiagosta.
Ensi viikolla palaankin asiaan otsikoin "mä olen 25 mutten finito" katsotaan millaiset juhlat tässä vielä saadaan aikaseksi.
Antoisaa syksyä sinne.. Pian nähdään!
perjantai 19. syyskuuta 2008
Kevättä ilmassa!
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
5 kommenttia:
nnnno mmmoi
hauska lukea kuulumisia, täällä viimeaikoina melko huonosti yhteydenpidossa kunnostautunut lunttura.
en tuu ikinä käsittämään tuota vuodenaikojen väärinpäisyyttä. tai siis eripäisyyttä.
nahkaturisti sanana menee suoraan listalle dödö ja fööni! 90-luvun alussa nahkaturistit ostivat varmasti vyötärölaukkuja marmarikselta!
piti lukee moneen kertaan lause "Alapuolella voittekin nähdä suklaakalun missä lukee Feliz cumpleaños Rorito" siis oliko kyseessä todella suklaaKALU, vai typo? Sen karjalanpiirakkavideon jäljiltä se ei edes ihmetyttäis :D Kuvaa en löytänyt kuitenkaan, että saisin tähän hämmennykseen vastauksen..
voi hyvin!
ps. mistä noi koirat on? mä voisin ottaa yhden kanssa!
no nyt se kuva avautu! kyseessä ei siis todellakaan ollut suklaakalu. harmi tavallaan! :D
Yhdyn Villun kommentteihin suklaakalusta :D khehe. Kiva kuulla taas kokonaisvaltaiset tapahtumat, oon huomannut käyväni aika usein täällä kärttämässä, että joko se on taas kertonut viimeisimmät hulinat??
Meillä oli tällä viikolla nicaragualainen miesvieras Ali. Oltiin ihan los turismos. Olin tehnyt pitkän listan tutustumisen arvoisista nähtävyyksistä, mutta havahduin siihen tosiasiaan, ettei latinokävelyvauhdilla ole mitenkään realistista ehtiä niihin kaikkiin. Mukavaa oli, käytiin mm. metroajelulla rautatientorilta Kamppiin :) Mukavaa viikonloppua!!
Pusipusi
Jonna
haha helvetti! suklaakalu. :D pikku typo kai se on. pitänee korjata :D
Moikka! Vahingossa törmäsin sun blogiin ja innolla olen ahminut Chilen kuvia. Viime vuonna käväisin maassa lomalla ja teki vaikutuksen. Mun lomakuvia voit halutessasi nähdä blogissani menemällä viime vuoden marraskuun kuviin ja tulemalla sieltä hiljalleen kohti nykyisyyttä. Un saludo. :)
Lähetä kommentti