perjantai 23. marraskuuta 2007

Syyssateita

Elämme jännittäviä aikoja. Tänään mulla oli työhaastattelu puhelimitse kauas etelään ja ei ole kyllä vähään aikaan jännittänyt niin paljon! Vaikka loppujen lopuks haastattelu meni ihan hyvin ja ei tarvinnut esim ruotsia puhua, niin silti jäi vähän epävarma olo. Kun ei niistä ikinä tiedä..! No, ainakin nyt on yritetty ja 1.5h ajassa henkilökohtaisella puhespiidilläni ehtii aika paljon kertoa joten kaikki asiat tuli kyllä aika kattavasti läpikäytyä.

Tuntuu välillä, että tänä syksynä on tullut liikaa tehtyä tulevaisuuden suunnitelmia nykyisyyden kustannuksella. Pää ja ajatukset elää jo keväässä vaikka tässä on vielä monta kuukautta sveitsiläistä arkea jäljellä. No, samalla oon kyllä oikeastaan ihan hyvin tsempannut myös sosiaalista elämääni joten ei se täysin huono asia ole. Sosialisoinnin tuloksena olen siis menossa tuonne Ranskan puolelle sunnuntaina viettämään thanksgiving ateriaa yhdessä aika monen amerikkalaisen kanssa. Ja koska nykyään oon niin integroitunut kyseiseen kulttuuriin, on mun ollut pakko karsia sanavarastostani muutama sinne liikaa vakinaistunut ilmaisu; totaalisesti, jeah.

Milanon reissu meni tosi hyvin, laitan tohon yhden bilekuvankin niin saa tämä blogi vähän väriä. Oli kiva nähdä pitkästä aikaa kavereita, vaikkakin se aina tietenkin herättää vähän sitten niitä Madridin haikailuja, mutta loppujen lopuks paluu Geneveen meni kuitenkin hyvin. Osasyy voi tietenkin olla junassa tapaamani chileläiset ja niiden kanssa viettämä ilta CHE – baarissa muutaman drinkin kanssa, mutta kaikkihan vaikuttaa kaikkeen! Ja katsotaan sitten joulun jälkeen jos muuta ei ole ilmennyt sitä Madridiin menoa uudestaan. Onhan se aina ihan kätevä vaihtoehto ja ihan kivoja työpaikkojakin on ollut auki.

Sellasta täällä, väsynyt viikko ollut. Joka päivä olen ollut tietenkin myöhässä töistä. Tai no en nyt myöhässä mutta mennyt myöhempään mitä mulla on tapana, ehkä ensi viikolla parempi onni.

Jotenkin epäverbaali olo, taidan alkaa silittämään. Ulos ei huvita mennä kun sataa niin paljon. Sellaista tänään!

Heippaheiiii
Elina

3 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Eii!!!! Onko se CHE avattu nyt? :D Odotin niin että olisivat kesällä sen ehtineet avata kun se oli työn alla mutta ei auennut ennen kuin lähdin sieltä syyskuun puolivälissä. Mitä tykkäsit, millainen se on? :) Joko ranska sujuu hyvin? :D Minne päin Ranskan puolelle olet menossa?

Anonyymi kirjoitti...

Avattu on!! Ja tosi kiva istuskelupaikka on, sen argentiinalaisuudesta en ole niin varma, mutta tulkitsin sen argentiinalaiseks koska sisalla ei ollut muita kun espanjankielisia ja tilauksen sai hoidettua espanjaks :) Mut tosi kiva paikka alkuiltaan ja keskelle viikkoa, tykkaan!

ranska nyt sujuu suhteessa paiva paivalta huonommin mita enemman saan espanjankielisia kavereita :D mutta kylla ma kovasti yritan, ainakin ajatuksissani. Olin tuol Ranskassa toisel puolel jarvee, en st genis vaan se toinen, ei voi muistaa mika paikan nimi :)

Anonyymi kirjoitti...

laitapas blogiin kuvia eiliseltä päivälliseltä, kiinnostaa nähä.. ja onks sul kuvia lauantailta? niitä ei tarvii julkaista :D